Seura

Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seuran (YKES) tarkoituksena on edistää yhteiskunta- ja kulttuuritieteellistä eläintutkimusta ja toimia alan tutkimusta ja opintoja harjoittavien ja niistä kiinnostuneiden valtakunnallisena yhteistyöelimenä. Yhdistyksen tarkoituksena on myös edistää monitieteistä ihmisten ja eläinten välisten suhteiden tutkimusta.

Eläimiin liittyvä tutkimus on saanut Suomessa vahvan jalansijan yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisessä tutkimuksessa. Tällä tutkimusalalla tutkitaan monipuolisesti ja monitieteisesti eläinten ja ihmisten välisiä suhteita. Kansainvälisesti kyseessä on vakiintunut tieteenala (englanniksi Human-Animal Studies), jonka asema yliopistollisena oppiaineena on vahvistunut monissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

Kasvavan yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisen kiinnostuksen taustalla ovat eläinkysymysten politisoituminen sekä muutokset eläinten ja ihmisten välisissä suhteissa. Nämä muutokset tuottavat konkreettisia haasteita esimerkiksi eläinten pidolle, lainsäädännölle ja asiantuntijuudelle. Tähän uuteen tilanteeseen tarvitaan laaja-alaista tutkimusta muuttuvista eläinkäsityksistä ja eläinten asemasta kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme.

Seuran perustamisen taustalla on jo vuodesta 2004 lähtien Suomessa toiminnassa ollut yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen verkosto, joka on aktiivisesti järjestänyt kokoontumisia ja työryhmiä eri tieteidenalojen tutkimuspäivillä sekä tiedottanut alan tapahtumista ja julkaisuista sähköpostilistallaan ja Internet-sivuillaan. Alan tutkijoita on useissa suomalaisissa yliopistoissa.

Seura toivottaa jäsenikseen tervetulleeksi kaikki eläinten, ihmisten, kulttuurin ja yhteiskunnan välisistä suhteista kiinnostuneet tutkijat ja opiskelijat, lähestymistavasta tai tieteenalasta riippumatta. Seuran jäsenmaksun suuruus on 20 euroa vuodessa. Jäseneksi voi liittyä täyttämällä näiltä sivuilta löytyvän jäsenhakemuslomakkeen (sivun oikean reunan linkeissä) ja lähettämällä sen postitse seuran jäsensihteerille Riitta-Marja Leinoselle tai lähettämällä lomakkeessa kysytyt tiedot jäsensihteerille sähköpostitse. Yhteystiedot: Riitta-Marja.Leinonen(at)oulu.fi, Riitta-Marja Leinonen, Asemakylänraitti 14, 90840 Haukipudas

Lisätietoja: Puheenjohtaja Outi Ratamäki, puh. 050-3554241, sähköposti: outi.ratamaki(at)uef.fi